Lasten improryhmä
Lasten improryhmän (7-12-v.) toiminta alkoi syksyllä 2008. Uusia harrastajia otetaan mukaan aina tammi- ja syyskuussa. Harjoituksissa edetään pitkälti leikin säännöillä, mutta vähitellen opitaan oikeaa teatterityöskentelyä improvisaation keinoin. Ryhmässä on poikkeuksetta hyvä meininki!

Ryhmän säännöt
· Hyväksy toisten ideat ja omat ideasi
· Kuuntele improkavereita ja ohjaajaa
· Älä koskaan kiusaa tai satuta ketään
· Muista, ettet aina voi olla pääosassa
· Ole niin rohkea kuin hyvältä tuntuu
· Aina ei tarvitse olla hauska
· Kaikki, mitä lavalla tapahtuu, tapahtuu roolihahmollesi, ei sinulle itsellesi
· Moka on lahja, älä pelkää epäonnistumista
· Kannusta kaveria
· Mitään, mikä pelottaa liikaa tai tuntuu ikävältä, ei tarvitse tehdä
· Muista, että impro on vain leikkiä

Harjoituskertojen aiheita
Improleikit ja eläinten kohtaaminen
Joo-periaate
Toisen huomioonottaminen ja kuunteleminen
Improja käsinukeilla ja pehmoleluilla
Roolin muodostaminen
Tarinoiden kertominen ja näytteleminen
Tunneilmaisu
Musaimpro
Statukset
Mimiikka

Improvisaatioteatteri ja lapset
Lasten ryhmän ohjaaja Emilia Virtanen on tehnyt Impropaatin ohjauskokemustensa siivittämänä lastenohjaajan päättötyönsä Jyväskylän kristillisellä opistolla aiheesta Improvisaatioteatteri ja lapset. Päättötyöstä saat kattavan käsityksen lasten improryhmän toiminnasta sekä hyödyistä kasvulle ja kehitykselle.